Tervehdys kaikille!
Kerhomme vuosikokous järjestettiin maanantaina 13.2.2023 kerhotalolla. Kokouksessa käsiteltiin asialistan mukaisesti mm. kerhon toimintakertomus ja rahatilanne. Vastuuvapaudet myönnettiin kuten edeltävinäkin vuosina.
Kerhon uudeksi hallitukseksi valittiin:
Sami Helminen OH3EYZ, puheenjohtaja
Mikael Nousiainen OH3BHX, sihteeri
Jari Koivurinne OH3UW
Michael Fletcher OH2AUE
Pasi Mäkelä OH3CCP
Juha Cederlund OH3RF (varajäsen)
Seppo Kulpakko OH8RS (varajäsen)
Kerhon taloudellisen tilanteen todettiin olevan vielä heikolla pohjalla, vaikka parempaan suuntaan ollaan menty. Viime vuonna teimme tappiota 1425,09€. Osaltaan tappion suuruuten vaikutti lumisen talven (2021-2022) takia syntynyt suuri aurauslasku. Aurauksen järjestäminen on neuvoteltu viime syksyllä uudestaan ja tämän talven ollessa toistaiseksi melko vähäluminen, ei vastaavaa kuluerää ole odotettavissa.
Taloustilanteesta käytiin kokouksessa hyvä keskustelu ja pohdittiin keinoja tilanteen saattamiseksi kestävälle pohjalle. Keskustelussa ehdotettiin jäsenmaksun nostamista 50 euroon ja tämä hyväksyttiin selvällä äänten enemmistöllä. Perhe- ja kannattajajäsenten maksuihin ei tullut muutoksia, eli ne ovat 10€.
Jäsenmaksusta
Jäsenmaksua nostettiin viime vuonna 40 euroon. Tällä tavalla saimme kerättyä 2300 euroa. Kerhon toiminnan jatkuvuuden turvaamiseksi kokous totesi, että jäsenmaksua on syytä korottaa alkaneelle kaudelle vielä 10 eurolla. Tällä tavalla saamme vuosittaisen tappiomme tippumaan sellaiselle tasolle, jota on helpompi paikata muilla tavoilla. Ilman korjaavia toimia rahat loppuvat viimeistään vuosikymmenen vaihtuessa, joten nyt on oikea aika vaikuttaa tilanteeseen.
Sitten kun olemme saaneet kerhon talouden tukevammalle pohjalle, on helpompi tiputtaa myös jäsenmaksua. Jos haluat osallistua kerhon toiminnan mahdollistamiseen jäsenmaksun lisäksi, voit laittaa ylimääräistä kerhon tilille tai lahjoittaa tarpeetonta kalustoa myytäväksi.
Tulevia tapahtumia
Kerhoiltoja pidetään tuttuun tapaan maanantaisin klo 18. Tule mukaan vaikka et olisi aikaisemmin käynytkään, tai aiemmasta kerrasta olisi vierähtänyt jo hyvä tovi 🙂

Kerholle ollaan kevään mittaan rakentamassa QO-100 satelliittiradioasemaa! Valmistuessaan kerhon jäsenillä on mahdollisuus pitää yhteyksiä geostationaarisen QO-100 satelliitin kautta. Onpa kyseistä satelliittia käytetty myös muutamalla DX-peditiolla ja oletettavasti sen käyttö tulee jatkossa lisääntymään. Oheisessa kuvassa näkyy satelliitin peittoalue. Tarkempia tietoja satelliitista löytyy osoitteesta https://amsat-uk.org/satellites/geo/eshail-2/
Tämän lisäksi on tänä vuonna tarkoitus rakentaa 2m nelikko EME-yhteyksiä varten sekä 160m lanka-antenneja tulevia kisoja silmällä pitäen. Viime vuonna Evolla järjestetty OHFF-aktivointi on saamassa jatkoa tänä vuonna. Tarkempia tietoja ajasta ja paikasta tulee myöhemmin. Myös Rompepäivät on tarkoitus järjestää elokuussa kuten aiempinakin vuosina. Tarkkaa päivää ei ole vielä päätetty. Kerhon nettisivuilta https://oh3aa.fi/ ja Facebookista https://www.facebook.com/oh3aa/ löydät aina tuoreimmat tiedot järjestettävistä tapahtumista!
Mukavaa kevään jatkoa kaikille!
Terveisin puheenjohtaja,
Sami OH3EYZ